keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Clinique All About Eyes Serum

Ostin Cliniquen silmänympärysseerumin kentältä vuosi sitten. Alkuun innostuin, sitten se laantui ja viime syksynä löysin tuotteen uudestaan. Hieman toimivammalla levitystekniikalla homma alkoi rullaamaan paljon paremmin!


Pakkaus on mielestäni ihan tyylikäs. Putkilosta näkee läpi paljonko tuotetta on jäljellä ja siinä on hauska tarttumakohta sormille, joka toimii hyvin kädessä. Pysyy hyllyllä pystyssä kummin päin tahansa.

Koostumus on hyvin ohutta ja lähes juoksevaa. Imeytyy ihoon nopeasti, eikä seerumi lähde rullautumaan, vaikka sitä kerrostaisi useampaan kertaan. Minulla silmänympärysiho on lähinnä kuiva ja helposti ärtyvä, joten se tarvitsee rauhoitusta, kosteutta ja rasvaa. Nyt talvella olen todennut käteväksi levittää kosteuden seerumin muodossa ja päälle rasvainen voide. Herkkä silmänympärysiho on voinut pakkasista huolimatta hyvin. Rasvaisen ihon omaava voisi varmaan pärjätä pelkällä seerumilla.


Metallinen kuula tuntuu iholla miellyttävän viileältä, vaikka säilytän tuotetta kylppärissä. Jääkaappisäilytyksellä saisi kunnon viilennyksen, jos kärsii turvotuksesta. Kuula rullaa hyvin, mutta annostelee tuotetta melko niukasti. Alkuun onnistuin levittäessä raapimaan ihoa hieman ja tuntui, että tuotetta tule tarpeeksi. Oikean tekniikan löytymisen jälkeen ongelmia ei ole ollut. Putkilo kannattaa levittäessä pitää mahdollisimman kohtisuorassa, jotta pelkästään kuula osuu ihoon. Hyvin kevyt kosketus riittää ja silloin kuula pyörii parhaiten. Itse tykkään käydä silmänympärykset läpi pyörittelevin liikkein, niin samalla tulee hellävarainen hieronta. :) Mikäli neste imeytyy ihoon hetkessä, rullailen läpi uudestaan.


Klikkaa tarvittaessa isommaksi! Nyt tässä kuvaa katsoessa huomaan, että inci jatkuisi pakkauksen kyljestä johonkin.. Kuvat on otettu viime keväänä vanhassa asunnossa ja pakkaus varmasti roskissa, joten en tiedä loppuja ainesosia. Mutta on siihen purtiloon saatu mahtumaan kaikenlaista. Ihan kiva, että incin alkupäästä löytyy virkistävää kofeiinia, kosteuttavaa ja rauhoittavaa panthenolia sekä paljon erilaisia kasviuutteita. Löytyy niiden jälkeen mainiota hyaluronihappoakin.

Maksoin 15ml putkilosta lentokentällä (vai oliko se koneessa?) noin 25 euroa.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan mulle tehdyltä tuotteelta! Silmänympärykset huutavat kuivuutta, toiselle yläluomelle on kivasti ilmaantunut atooppinen läiskäkin pakkasten kunniaksi. Hauschkan purkissa oleva superrasvainen silmänympärysvoide on sen verran jankkia, että seerumi sinne alle olisi enemmän kuin paikallaan. Siis kosteutus ja suoja eri purkeista, toisinsanoen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vaan jotain seerumia kokeilemaan! Ohut, kosteuttava seerumi voisi muutenkin auttaa rasvaista voidetta imeytymään paremmin.

      Itse ajattelin seuraavaksi testata Biothermin Aquasource -sarjasta löytyvän version. :)

      Poista